Jonottamatta lääkäriin ja kustannukset hallintaan?

Kuntien velvoite järjestää sosiaali- ja terveyspalveluita loppuu kokonaan vuoden 2018 loppuun mennessä. Jatkossa palveluiden sijainnista ja laajuudesta Suomessa päättävät itsehallintoalueiden (18) valtuustot. Kysymys on isosta mullistuksesta päätöksenteossa sekä vallan ja vastuun siirrosta kunnilta itsehallintoalueille. Samalla tosin valtiovallan ohjaus vahvistuu. Oli jo aikakin saada päätöksiä aikaan. Tästä iso kiitos kuuluu Sipilän hallitukselle. Toiset pohjoismaat tekevät jo toista ja kolmatta korjausliikettä sote- organisaatioihin ja prosesseihin, kun taas Suomessa ei ole tapahtunut juuri mitään sitten vuoden 1973 kansanterveyslain kuntainliittojen perustamisten jälkeen. Itsehallintoalueille saattaa siirtyä myös 6 aluehallintoviraston, 15 Ely:n tehtävät ja palo-/pelastustoimi ensihoitoineen sekä ympäristöterveydenhuolto.

Itsehallintoalueiden määrän lisäksi Sipilän hallitus päätti laajentaa valinnanvapautta, jonka nojalla kansalainen voi valita palveluita julkiselta, yksityiseltä tai kolmannen sektorin tuottajalta. Potilas voi mennä jatkossa perustasolla terveyskeskuksen, hyvinvointikeskuksen tai hyvinvointipisteen sijasta esimerkiksi yksityiselle lääkärille. Jotta kustannukset eivät riistäydy, sote-alueen pitää määritellä maksuille hintarajat. Yksityinen ei tule olemaan julkista kalliimpi kansalaiselle, koska lääkärikäynnin kulut jakautuvat potilaan ja yhteiskunnan kesken samalla tavalla. Valinnanvapaudessa mallia vilkuillaan Ruotsista ja tavoitellaan tehokkuutta, laatua ja ystävällisyyttä, kun myös julkiset toimijat kilpailevat. Tulevaisuudessa ratkaisuja hoitoon pääsystä eivät tee kunnanisät vaan kansalaiset, ja yksityiset lääkäriasemat joutuvat kilpailemaan myös keskenään - muullakin kuin nopean hoitoon pääsyn vaatimalla ajalla. Isoissa kaupungeissa, kuten Oulussa, tulee olemaan enemmän valinnanvaraa kuin kauempana maakunnan haja-asutusalueilla. Pysyvätkö hoitoketjut pitkinä ja pallotellaanko potilasta paikasta toiseen? Asia vaikuttaa myös hoidon tasoon ja tehokkuuteen. Tärkeintä on kuitenkin, että kaikki pääsevät jonottamatta lääkäriin, terveyseroja Kavennetaan ja kustannukset saadaan hallintaan.

Sote vie kuntien tuloista ja valtionosuuksista noin 50 %. Uudistuksessa kuntavero kevenee merkittävästi. Tilalle tulee muita veroja. Kokonaisveroaste ei kuitenkaan saa nousta. Itsehallinnon poliittisen vastuun kannalta olisi selvintä, että itsehallintoalueella olisi myös veronkanto-oikeus. Tällöin valta ja vastuu eli rahoitus ja rahojen käyttö olisivat samassa paikassa. Toinen vaihtoehto on kerätä varat valtionverotuksessa, jolloin alueiden itsehallinto olisi tosiasiassa heikko. Nykyisten kuntaverojen korvaaminen valtionverolla merkitsisi käytännössä kuntien tuloveroprosenttien tasaamista (so. korkeammat verot varakkaissa kaupungeissa ja matalammat verot köyhemmissä kunnissa). Eri itsehallintoalueilla vero olisi väistämättä erisuuruinen, kuten kunnissakin. Alueiden välillä on eroja tuloissa ja palveluiden tarpeessa. Jatkossakin tarvitaan verotulojen tasausjärjestelmää.

Tämän uudistuksen jälkeen kunnille jää yhä merkittäviä tehtäviä, jotka liittyvät esim. opetukseen, työllisyyteen, elinkeinopolitiikkaan, kunnallistekniikkaan, liikuntaan ja kulttuuriin.

Maakuntaitsehallinnon tiellä on vielä monta kuoppaa. Myös nykyisten kuntayhtymien purkaminen on valtava urakka. Mielenkiintoista on myös, että mitä tapahtuu niiden ja kuntien omistamille kiinteistöille.

Itsehallintoalueiden vaalien järjestäminen on oma haasteensa. Tuleeko niiden sisälle vaalipiirejä? Muodostetaanko hallitukset parlamentaarisesti, jolloin alueilla olisi myös oppositio, vai suhteellisesti, kuten kunnissa nykyisin tehdään. Ovatko "itsehallintoalueministerit" luottamushenkilöitä vai täyspäiväisiä poliitikkoja?

Antti Huttu-Hiltunen
Oulun kaupunginvaltuutettu
Hallituksen puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Suomen keskusta